Takaisinheitto vuoteen 2017 tuo mukanaan osan valmistamistani herkuista niin kotoa kuin leipomostakin jossa työskentelen. Näiden koostevideoiden kautta on hienoa nähdä, kuinka omat kädentaidot karttuvat pikku hiljaa. Kävelen askel askeleelta kohti leipurimestarin titteliä! Valtavasti jää reseptejä blogin osalta pimentoon, mutta pyrin julkaisemaan täällä virtuaalisessa reseptivihkosessani vain ne parhaimmista parhaat kotona valmistuvat herkut ja sapuskat. :)

Vanhoja kuvia selatessani tämä tekemäni täytekakku pompsahti kirsikkana esiin.
Juhlittiin omia kaksikymppisiäni, joista on kohta jo (härregyyd sentään) viisi vuotta aikaa. Kakku on unohtunut kansioiden täytteeksi, vaikka onkin kaikkinensa yksi lempparikakuistani kautta aikojen. Kuinka ollakaan, kun se on itselleni tehty. Kakun täytteenä sovellettu versio tästä hyytelökakkujen parhaimmistosta, passionhedelmällä sekä valkosuklaalla ei metsään mennä.

Kakun päällä kerros neonpinkiksi värjättyä sokerimassan sekä marsipaanin seosta, hopeaa tomuväriä, mustaa elintarvikeväriä sekä alanurkassa pinkkiä voikreemiä.

Lakkaa on aniharvoin saatavilla, ja silloinkin käsittelen sitä silkkihansikkain ja vitriinikaappiarvoisena raaka-aineena. Tässä kakussa koristelutkin ovat koruttomat, kermaa ja paahdettua kookosta sekä marjojen kuningasta enemmän kuin vain muutama papana siellä täällä.  Valkosuklaa-lakkamoussella täytettynä tämä torttu on yksinkertaisesti pirun hyvää.

Valkosuklaa-Lakkamousse
Kahteen väliin 24cm kakkuun
 5 kpl liivatetta + 2rkl sitruunamehua sulatukseen
300 g  lakkaa
400g vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
n. 1,5 dl tomusokeria
200 g vaniljatuorejuustoa
130 g valkosuklaata (1 levy pandan valkosuklaata)
(+ valkosuklaarouhetta väliin)


Laita liivatteet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä.
Sulata pakastetut lakat kattilassa tai mikrossa täysin suliksi.
Soseuta lakat ja siivilöi mehu + marjan "liha" toiseen kulhoon täytettä varten.
Siemenet jäävät siis käyttämättä. Anna lakkasoseen jäähtyä hyvin.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahtoon vatkauksen loppuvaiheella sokeri ja vaniljasokeri.
Sulata valkosuklaa mikroaaltouunissa sulaksi ja vispaa se vaniljatuorejuuston joukkoon tehosekoittimella lisää myös lakka ja vispaa tasaiseksi.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi kattilassa ja liuota siihen liivate.
Lisää liivate ohuena nauhana kokoajan tehokkaasti hämmentäen lakkatuorejuustoseokseen.
Yhdistä lopuksi kermavaahto sekä liivate-lakkaseos käsin sekoittaen.
Kokoa täytekakku nurinniskoin samaan kakkuvuokaan jossa valmistit kakkupohjankin.
Kelmuta vuoka ja kokoa kakku niin, että kansi tulee pohjimmaiseksi. Tällöin mousse saa hyytyä jääkaapissa niin, ettei se tursu lainkaan kakun välistä muille maille.
Mikäli haluat kakkuun rouheista suuntuntumaa, voit ripotella moussen päälle vielä karkeasti rouhittua valkosuklaata.

Kaverini tilasi goottihenkisiinja astetta "synkempiin" häihinsä juhlapöydän kruunaavat herkut kauttani, ja puksuttelin sitten autolla Poriin nämä herkut tekaisemaan. Melkoinen urakka, perslihaksia puuduttavine matkustuksineen ja häästresseineen. Se on pakko kyllä myöntää. Morsiamen toiveiden mukaan kakun täytteet olivat perinteiset ja simppelit, marjahilloa ja kermaa. Kakkujen pinta on valettu Tim Burton-henkeen raidoilla, ja koristeeksi pakersin parit marsipaaniruusut mustasta-ja valkeasta marsipaanista. Miltei hävettää myöntää, että kuvassa näkyvä täytekakku on ensimmäinen tekemäni kerroskakku. Kah, kertahan se on ensimmäinenkin! Ja tekemällähän sitä oppii. :)



Tein normaalin marja-kermakakun rinnalle myös Vegaaneille soveltuvan version go green-kermalla ja hillolla täytettynä. Kuorrutteen alla sinisestä keijusta vatkattu "voi"kreemi ja päällä marsipaania. Vaikken edelleenkään sanoisi että vegaaniset kakut ovat mitään herrojen herkkua, niin kyllä tämä menettelee. Soijakerman maku on niin keinotekoinen ettei sitä mitenkään paremmaksikaan saa. Eikä margariinikreemin maussakaan kehumista ole. :/

Testasin syntymäpäiväjuhliini Pauligin kahviskabassa voittoon noussutta mousseleivoksen massaa täytekakun välissä. Myönnettäköön, hyvältä maistui vaikkei ollutkaan ihan se perinteisin! Täytekuvan räppäisin jo ties kuinka monentena rääppiäispäivänä (fiksua, brains where are you) ja näyttää siltä kuin kakun välissä olisi pelkkää vaahtoa. Todellisuudessa sipaisin moussen alle ohuen kerroksen lemon curdista ja omenamarmeladista sekoitettua tahnaa, jonka tekaisin summamutikkasuhteella, suurinpiirtein fifty-fifty molempia. Lemon curdin kirpsakkuus antaa mukavasti kontrastia muutoin melko makealle täytteelle. :) Ohje on muutoin tismalleen sama kuin täällä esittelemissäni ja edellämainituissa omppuherkuissa, mutta täytekakun väliin vähensin liivatteen määrää muutamalla kappaleella. Kakun väliin tuleva moussekerros on sen verran ohkainen itse leivoksiin verrattuna, ettei tarvitse niin paljoa liivakkoa hyytyäkseen.

Unohtuneiden kakkujen arkistojen aatelia. Supermariohenkinen taikametsien sienikakku kera eläimellisten asukkien. Hassu se on ainakin, jos jotain. :)

Nyt vähän ketuttaa kun en äkännyt että mäyränkin olisi voinut tekaista sienen kylkeen asustamaan, mutta minkäs teet. Sitten olisi kätevästi voinut laittaa soimaan kokkailun taustalle tämän mainion inspiraatiobiisin 10 tunnin loopilla.

Kesäisistä ja raikkaista mansikanmollukoista pitää nautiskella sillon kun niitä vielä saa. Toisin sanoen: NYT jos joskus on mitä otollisinta aikaa tekaista juhlapöydän kruunaava tuoremansikkamoussella täytetty kakku vieraiden makuhermoja kutkuttamaan!

Mansikkamousse on kakun välissä hyvää sellaisenaankin, mutta extraherkuksi moussen alle voi sipaista kerroksen esimerkiksi lemon curdia, joka antaa kivasti happamuutta. Jos haluaa oikein hifistellä, moussen joukkoon voi paloitella sattumiksi valkosuklaata. ;) Tekaisin moussen tällä kertaa puolikkaana annoksena, sillä halusin mansikkaa vain toiseen väliin. Prinsessakakkumaisesti koristellun kakun toisessa välissä täytteenä siis mansikkaa, ja toisessa suklaakermaa. Toimii!

Tää täytekakku meinasi unohtua ihan tyystin blogata. Kuvissa näkyvä prinsessakakku on tehty perinteisin täyttein, koristeltu vain hiukan normaalista poikkeavaan tapaan. Pyöräytin kakun maailmaan viime vuoden elokuussa, mutta ajattelin pistää tortun takataskuun jemmaan myöhempää jälkikäyttöä odottamaan. Mokoma kaakku unohtui kuitenkin taskuun vähän liian pitkäksi aikaa. Kuten moni teistä on huomannutkin, kasvoni löytyvät sekä kägi-lehden kannesta että myös lehden sisältä.

Saan säännöllisin väliajoin sähköpostiviestillä kyselyjä siitä, millaisella ohjeella teen täytekakkupohjani.
Tässä muistin virkistykseksi blogin syövereistä kaivettu kakkupohja-ohje, joka on kotioloissa tehtynä satavarmasti onnistuva. Täytekakkuja on tullut tehtyä tutuille ja tuntemattomille torttu poikanaan, mutta ajanpuutteen ja saamattomuuden vuoksi kuvia valuu tänne hiukan hitaaseen tahtiin. Kuvassa näkyvä vadelmakakku oli toiveiden mukaan perinteinen, vadelmahillolla ja kermalla täytetty.
Miksipä sitä korjaamaan jotain, joka ei ole rikki. Vanha ja turvallinen on ihan hyvvää. ;)

Se on musta, se on hopea, se on violetti. Siinä on ruusuja, täytteenä sinertävän violettia hilloa ja valkeaa vaahtoa. Se on klassinen goottikakku. Epävirallisesti. Erilaisuus kunniaan, täytekakuissakin. Uskoisin monenkin mustiinpukeutuvan synkiön tyytyvän tavallisiin mansikkakermatäytteisiin ja hempeän söppänöihin konditoriakakkuihin, vaan ei täällä päin Suomea. Kaikki kaveripiirissäni varmaan tietävätkin, että väsään mustia täytekakkuja tilauksesta enemmän kuin mieluusti. Se on sydämen asia se.


Kakun täytteet ovat tällä kertaa perinteiset, sekamarjahilloa ja kermavaahtoa. Täytekakkupohja tehty tutulla ja turvallisella ohjeella, jonka voi nappaista omiin reseptikansioihinsa mm. täältä.
Koristelussa kokeilin kuitenkin repäistä jotain erilaista. Mietiskelin samettisen violettia ja valuvaa kuorrutusta pitkät tovit, tai lähinnä sitä metodia jolla moisen toteuttaisin. "Royal icing", eli suomalaisittain älyttömän ötkymakea tomusokeri-valkuaiskuorrutus tuntui tunkkaiselta ja liian imelältä vaihtoehdolta, joten vedin suklaakortin takataskusta. Rehellisesti sanottuna en ollut kyllä koskaan aiemmin edes uskaltautunut värjäämään valkosuklaakuorrutusta, mutta rohkeus palkitaan, ainakin joskus. Valkosuklaakuorrutuksen tarkkaa ohjetta en toistaiseksi osaa sanoa, kun heittelin lähinnä aineksia totutulla mutu-tuntumalla. Kermaa ei kovin paljoa kuitenkaan tarvitse, sillä valkosuklaakuorrutuksesta kannattaa tehdä hiukan tummasuklaista kuorrutusta sakeampaa. (tai kuorrutus jää läpikuultavaksi, ei hyvä!) Keittelin jokatapauksessa valuvan violetin möllin niin, että kaadoin ensin kermalöräyksen kattilaan, lisäsin hammastikun päällä sopivasti väriä, kuumensin höyryäväksi ja sulatin valkosuklaat sekaan. Väriä ei kovin paljoa tarvita, sillä kuorrutus tummenee reeeeilusti valkosuklaita lisäillessä.


Pelkällä valkosuklaalla en kuitenkaan kakkua uskaltanut kuorruttaa, vaan valuvan pinnan alta pilkottaa tuttu ja turvallinen marsipaanipinta. HALLELUJA sille insinöörille, joka keksi tuoda mustan marsipaanin markkinoille! Olin löydön edessä aivan sanaton. Teki mieli kumartaa kaupan hyllyä ja sadatella kiitokset kaupan tädeille, mutta osasin onneksi pitää suuni kiinni. Aiemmilla mustien kakkujen tekokerroilla olen kironnut sitä mustan värin määrää joka marsipaanin värjäykseen on huvennut, mutta ne murheet ovat nyt vihdoin ohi. Mahtavaa! Muistutin kyllä varmasti kahvitarjousten perässä juoksentelevaa mummelia, kun hamstrasin varastoihin kerralla ainakin viisi..ei vaan kuusi pötköä tuota mustaa massaa. Ettei vain lopu varmasti kesken.

Käpyjä, lunta ja havunneulasia. Mitäs sitten seuraavaksi? Suuntaan varmaankin (ansaituille!) talvi-unille. Nyt kun on rasvakerrostakin koko vuos sitä varten kartutettu..kjeh. Jostakin kumman syystä syyhyävät jauhopeukaloni skippaavat usein tälläiset perinteisiltä vaikuttavat herkut muitta mutkitta, mutta aivohairahduksen vuoksi marsipaanikuorrutteisen vadelma-suklaaherkun valmistus tuntui oikein houkuttavalta vaihtoehdolta ja niin käpykakkuprojekti otti tuulta alleen. Myönnetään, kakkuvalintaan vaikutti myös hitusen verran se, että leipomisentäytteisen työviikon jälkeen väkertää kotona mieluusti jotain aivotonta ja helppotekoista tarjottavaksi. :) Ja mikä parasta, sokerilla ja rasvalla kyllästetty kakkuhan on tunnettuun tapaan myös herkullisen makuista.

Perinteisestihän käpykakkuun läntätään täytteeksi jonkin sortin maustettua kreemiä ja hilloa, miulla tälläkertaa kaakaokreemiä ja vadelmahilloa. Kakkua väsätessä päänsisäiset (pölyllä kuorrutetut) rattaa lähtivät pitkästä aikaa rullaamaan, ja oivalsinkin: Käpykakkuhan sopisi pikkujoulutarjottaviin kuin nyrkki naamaan? Kakusta saa näprättyä jouluisan pienellä vaivalla, ja täytekin on sovellettavissa ihan mielen mukaan. Vai miltä kuulostaisi, glögihilloa, tai luumuhilloa, ja kreemitäytettä? Jos hermot eivät ole helposti käryävää sorttia, voi kävyn kylkeen tuusailla esimerkiksi kuusenoksia havuineen päivineen, taikka esimerkiksi joulukuusen palleroita? Lumimainen tomusokerihunnutus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Itse jätin suosiolla ylimääräiset ripellykset pois koristelusta, sillä jo pelkkien havunneulasien tekeminen aiheutti välittömiä celssiusastenousuja keittiön lämpötilassa.. Miekö lyhytpinnainen?

Voi kuinka rakastankaan syksyn iltahämärää. Mikä onkaan parempaa, kuin kokkaus mystisen synkässä keittiössä hyvän musiikin tahtiin, ilman minkäänlaista kiirettä? Niimpä, ei juuri mikään. Jammailin ympäri köökkiä ja väsäsin vahvasti Hanna Ekolasta muistuttavaa täytekakkua kieli keskellä suuta. Haastetta löytyi kerrakseen, tavalla jos toisella, sillä en ole koskaan perehtynyt ihmeemmin näiden hirnahtalevien otusten ulkonäköön. Olin lapsuudessa aina niitä tyttöjä, jotka pukeutuivat poikien vaatteisiin, linnoittautuivat puukäsityöluokkaan näpertämään ja tykkäsivät 'poikien urheilulajeista'. Hevoset kuuluivat kiinnostuslistan häntäpäähän, eikä koko elukan anatomiasta ollut haisuakaan ennen tätä kakkua. Hieman pulleahko tästä kantturasta tuli (ylensyönyt, mokoma!), mutta oikein kelvokas torttu pienen tytön juhlapöytään paraatipaikalle. :) Tällä aikaa hevosen pään muotoinen herkku puksuttaa kohti Nettan 7v-bileitä, ja toivon sormet ristissä että kakku kelpaa ulkonäkönsä ja makunsa puolesta.

Juhlakakut kannattaa valmistaa kaikessa rauhassa valmiiksi, eikä kiirehtiä koristelun kanssa. Näin lopputulos miellyttää sekä tilaajan, että tekijän silmää. Olen kakkujeni suhteen oikeastaan todella perfektionistinen, ja nään ihan aina jotain parannettavan varaa. Hankalaa, sillä täydellisyyteen on erittäin vaikea päästä. Joka tapauksessa, tämä hevoskakku kätkee sisäänsä jo perinteiseksi muodostuneet fyllningit: suklaamoussea ja raikasta mansikkamoussea. Miksikäs sitä vanhoja tuttuja vaihtamaan, kun ne on aiemmin jo hyviksi todettu. Meetwurst..siis hepan koristeluun käytin pelkkää marsipaania, kun lähimmästä marketista ei sokerimassaa löytynyt. Laiskana leipurina en tietenkään jaksanut hilautua muutamaa metriä kauemmas shoppaamaan. Oh well, no ehkä se annetaan anteeksi.

Näin siinä sitten taas käy! Ystäväni valmistui sairaanhoitajaksi keväällä, ja kakku julkaistaan syksyllä. Logiikkaa ei ole, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


Lievästi sanottuna hävettää myöntää, mutten ole aivan varma kakun sisällöstä. Hämärä muistikuva olisi siitä, että täyte sisälsi mansikkaa + sitruuna-valkosuklaa-täytettä, mutten lyö kyllä päätä pantiksi. Oh well, ensi kerralla sitten fiksumpana kuvat myös täytteesti! Kevään hikipisaroita lennättelevän kakkushown tuloksena kaikki blogikuvaaminen jäi vähän hunningolle. Tein Hoitsukakun samoihin aikoihin kuin omat ylioppilaskakkuni, joten tekemistä riitti.

Koristeluprosessi oli sinänsä mielenkiintoinen, kun pääsi kokeilemaan kaikkea erilaista. :) Goottihenkiselle neidolle tehty kakku on koristeluiltaan ehkä hieman rajuhko normaalille hoitsulle, ainakin veriroiskeet voisi jättää pois. Sydänkäyrä, pillerit, laastarit ja ruiskut soveltuvat kaiketi teemaan ihan passelisti. Marsipaanista tehdyt pillerit näyttivät pelottavankin aidoilta, ainakin nuo buranaa muistuttavat valkeat. Jos itse törmäisin vastaaviin kakun päällä, saattaisin miettiä kaksi kertaa ennen haukkaamista. Totesin myös, että aidon näköisen ruiskun tekeminen on yllättävän vaikeaa, jos ei liivatetta halua ruiskuosaan käyttää. (tällä tavalla saisi läpinäkyväksi). Tyydyin tekemään kannan ja varren marsipaanista, ruiskun sprayvärillä maalatusta nauhamakaronista.

Tulihan se miullekin eteen, nimittäin kesälahna 2011-titteli. Pahoitteluni Decapitatedin hiljaisuudesta, tästä voi syyttää aivan täysin laiskuutta. Kokkaan jatkuvasti, oikeastaan ihan koko ajan, mutten saa aikaiseksi näpyttää tekosiani tänne. Pursotuskurssin jututkin ovat vielä tulossa.. Hiljaa hyvä tulee, kai.

Vaaleanpunaisessa kesäyön unelmassa täytteenä valkosuklaamoussea (kermaa vatkattuna + sulatettu valkosuklaa) ja vadelmahilloa. Päällä värjättyä vispikermaa, marjoja ja suklaarouhetta.

Tuoreet marjat ovat olleet inspiraatiolistani kärjessä, ja olenkin pyrkinyt koristelemaan kaikki makeat herkkuni tuoreilla herkuilla. Täytekakku ei ole kovinkaan mediaseksikäs herkku, varsinkaan Suomalaisena perinteisenä "hillot väliin ja kermat päälle" - versiona. Ei ainakaan miun mielestä. No, hyvää se ainakin on. Tässä tapauksessa ehken ironista, että älysin vasta mokani jälkikäteen.. Tämä kakku päätyi 30v. heviäijän synttärikakuksi.. Khöh.. vaaleanpunaisilla koristeilla. :D Jokaisessa ronskissa äijässähän asuu pieni rinsessa.

Karjalan Heiliin tehdyssä uusimmassa haastattelussa lupailin äitienpäiväksi jonkinlaista paakkelssia, ja päädyin tällä kertaa perinteikkääseen mutta silti jostain syystä blogistani uupuneeseen herkkutuotokseen, Kreemikakkuun. Jos tuo kyseinen haastattelu kiinnostaa, niin sen voi lukea näköislehdestä TÄÄLTÄ. (mene- arkisto - sunnuntai 1.5.2011) Pälyilen mystisesti sivuilla 12-13.

Äitienpäivän mammahumun herkutteluja varten lähdettiin varustautumaan kahden hengen armeijalla. Opastin kädestä pitäen täytekakun teon oppilaalleni, nimittäin rakkaalle poikaystävälleni. Herra P:n ihkaensimmäinen kakku on kyllä miun mielestä ihan uskomattoman hieno, en olisi koskaan uskonut että ensikertalainen suoriutuu vaativistakin pursotuksista! Ei voi olla kuin ylpeä oppilaastaan. :) Tämän onnistuneen opettamisen myötä yritän kannustaa kaikkia aloittelevia leipureita tarttumaan vispilään. Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, on tärkeintä että uskaltaa yrittää!

Muutamat teistä kyselivät Iloisen keittiön kanssa järjestämistäni pursotuskursseista, ja valitettavasti on pakko ilmoittaa että tuleva toukokuun lopun opetustuokio on jo buukattu täyteen. Jos kiinnostusta riittää, niin saatan järjestää tulevaisuudessakin vastaavia opetussessioita! :)

Myönnettävää on, että mie en ole todellakaan mikään expertti ylisöpöjen ja ruusailtujen kakkujen kanssa. Miusta ei vaan sellaista tuhannen erilaisen kukan riekaleen kakkumestaria saa tehtyä, eijei. Yksi kukkalajike per kakku, maksimissaan pari! Ei mitään kymmeniä tarvita huolitellun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Mutta kukin tyylillään.

Ristiäiskakkuja ei täältä blogin puolelta taida löytyä ainuttakaan, tai en ainakaan muista aiemmin niitä tehneeni. Tilaaja toivoi vadelma-suklaakakkuja, joiden koristeena olisi siniset jalanjäljet. Tein työtä käskettyä ja tässäpä lopputulokset. Kakkujen täytteet löytyvät tuttuun tapaan blogin aiemmista kirjoituksista, sillä mie sovellan lähestulkoon aina samaa kaavaa kakkujen täytteissä.
Harjoittelin koipien jälkien tekemistä uudella paineilmaruiskullani. Sain sen etukäteis-synttärilahjaksi isältäni. Tuli kyllä tarpeeseen! Jalanjälkien tekeminen suihkuttamalla on naurettavan helppoa, kun vaan saa sotkettua värit oikein. Kaikille enemmän kakkuja väsääville voin suositella paineilmaruiskun hankkimista, sillä sen avulla marsipaanin maalaus + käsittely on tuhat kertaa sivellinmaalausta helpompaa. Laitos maksaa keskimäärin sadasta eurosta neljään sataan euroon, riippuen ihan kuinka laadukkaisiin välineisiin haluaa satsata. Ilmaista lystiä paineilmaruiskulla maalaaminen ei siis ole.