Saan säännöllisin väliajoin sähköpostiviestillä kyselyjä siitä, millaisella ohjeella teen täytekakkupohjani.
Tässä muistin virkistykseksi blogin syövereistä kaivettu kakkupohja-ohje, joka on kotioloissa tehtynä satavarmasti onnistuva. Täytekakkuja on tullut tehtyä tutuille ja tuntemattomille torttu poikanaan, mutta ajanpuutteen ja saamattomuuden vuoksi kuvia valuu tänne hiukan hitaaseen tahtiin. Kuvassa näkyvä vadelmakakku oli toiveiden mukaan perinteinen, vadelmahillolla ja kermalla täytetty.
Miksipä sitä korjaamaan jotain, joka ei ole rikki. Vanha ja turvallinen on ihan hyvvää. ;)
Paras täytekakkupohja
4kpl kananmunaa
1,5dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Ota munat jääkaapista huoneen lämpöön mieluiten edellisenä iltana.
Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen.
Varaa tarvikkeet lähellesi. Voitele kakkuvuoka vuokaspraylla. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää jauhoseos sihdin läpi varovasti lastalla käännellen munavaahtoon. Paista hyvin voidellussa vuoassa n. 40 min, vahdi kakkua paiston aikana. Kakkuvuokaa ei ole pakko jauhottaa, mutta jos siltä tuntuu niin korppujauhoakin voi käyttää, tai vaikkapa karkeaa vehnäjauhoa. (etenkin erittäin vanhoissa ja kuluneissa vuoissa suosittelen jauhottamista.)
Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.Kakkupohja kannattaa tehdä valmiiksi jo täyttöä edeltävänä päivänä, niin se ehtii vetäytyä ja on täten helpompi leikata kerroksittain.
Tältä näyttää kunnon muna-sokerivaahto
4 Suussasulavaa kommenttia
Hei vau! Mä oon aivan sanaton sun tekeleistä ruuan suhteen. Nostan kyllä hattua!:) Jotain sanoin kuvaamatonta.
VastaaPoistaTodella persoonallinen ja vaikuttava blogi sinulla!
VastaaPoistaRuuanlaittoon liittyen kirjoitin omassa blogissa, että miten on mahdollista, että 10 eurolla pääsee nauttimaan lähes fine-dining tason herkuista vaikka joka kuukausi. http://www.fiksua.com/2012/07/taydelllinen-ravintolatason.html
Varmaan tyhmä kysymys, mutta missä/miten säilytän kakun hyvänä yön yli ennen täyttöä, annanko olla vaan huoneenlämmössä vai jääkaappiin vai mites?
VastaaPoistaAnonyymi,
VastaaPoistaSäilytän kakkupohjan huoneenlämmössä kelmutettuna. Täytekakkupohjia voi myös ihan hyvin pakastaa, eivät mene miksikään ja ne on myös helpompi leikata :)