Kesäisistä ja raikkaista mansikanmollukoista pitää nautiskella sillon kun niitä vielä saa. Toisin sanoen: NYT jos joskus on mitä otollisinta aikaa tekaista juhlapöydän kruunaava tuoremansikkamoussella täytetty kakku vieraiden makuhermoja kutkuttamaan!
Mansikkamousse on kakun välissä hyvää sellaisenaankin, mutta extraherkuksi moussen alle voi sipaista kerroksen esimerkiksi lemon curdia, joka antaa kivasti happamuutta. Jos haluaa oikein hifistellä, moussen joukkoon voi paloitella sattumiksi valkosuklaata. ;) Tekaisin moussen tällä kertaa puolikkaana annoksena, sillä halusin mansikkaa vain toiseen väliin. Prinsessakakkumaisesti koristellun kakun toisessa välissä täytteenä siis mansikkaa, ja toisessa suklaakermaa. Toimii!
Mansikkamousse
20cm (4 munan) kakun väliin
2 dl vispikermaa
150g smetanaa
150g tuoreita mansikoita
n. 0,5-1dl tomusokeria
ropsaus vaniljasokeria
3 liivatelehteä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Soseuta mansikat karkeasti, jätä muutamia sattumia.
Vatkaa smetana kevyeksi vaahdoksi.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon smetana ekä mansikkasose kevyesti nostellen.
Mausta mansikkamousse tomusokerilla ja ripauksella vaniljasokeria.
Kuumenna tilkkanen sitruunamehua kattilassa kiehuvaksi, purista lionneista liivatteista ylim. vesi pois ja sulata sitruunamehuun. Kaada liivateseos moussen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Täytä kakku moussella.

0 Suussasulavaa kommenttia