Yksi täyte, joka sekin on nopeasti ja helposti valmistuva.Lämminsavulohi on itsessään niin voimakkaan makuista, ettei vaadi rinnalleen kovinkaan voimakkaita mausteita. Jos olet kokeilemassa voileipäkakun valmistusta vaikkapa ensimmäistä kertaa, tässä on hyvä ohje josta aloittaa. Ei mitään rakettitiedettä, mutta sitäkin herkullisempaa! ;)
Savulohivoileipäkakku
12 hengelle
20 viipaletta paahtoleipää (käytän yleensä puolet jotain moniviljapaahtista, ja puolet vaaleaa vehnää)
Täyte:
400g lämminsavulohta
loraus sitruunamehua
1 nippu tilliä
300g ranskankermaa
400g valkosipulituorejuustoa
rouhaisu mustapippuria
1 silputtu punasipuli tai nippu ruohosipulinvarsia silputtuna
Poista lohesta mahd. ruodot ja sekoita yhteen ranskankerman,
tuorejuuston ja silputun sipulin kanssa. Silppua tilli ja lisää joukkoon. Mausta seos suolalla, sitruunamehulla ja mustapippurilla makuusi sopivaksi.
Kostutus
Kiehauta 3dl vettä ja lisää kuumaan veteen 1 kalaliemikuutio tai n. 1-2rkl kalafondia. Jos käytät liemikuutiota, anna sen sulaa veteen tasaiseksi.
Valmistus ja kokoaminen:
Leikkaa
paahtoleipäpaloista reunat pois ja kostuta jokainen pala kakkua
kootessa kalaliemellä. Kokoa voileipäkakku kerroksittain. Yhteen kerrokseen käytin 4 palaa paahtoleipää vieriviereen aseteltuna. Huom!
kalalientä voi jäädä kostutuksesta yli, älä ylikostuta kakkua.
Anna kakun vetäytyä pienen painon alla jääkaapissa yön yli. Painoksi sopii esim. muovinen leikkuulauta.
Kuorrutus ja koristelu
200g ruohosipulituorejuustoa
1dl majoneesia
Notkista tuorejuusto majoneesilla tasaiseksi ja hyvin levittyväksi seokseksi. Levitä kuorrutus kakun päälle ja
reunoille palettiveitsellä tasaisesti ja levitä reunoille juustoraaste. Jos haluat, voit jättää osan kuorrutuksesta sivuun ja pursottaa tuorejuustoa yksityiskohdiksi pyöreää tyllaa ja massapussia käyttäen.
Koristele voileipäkakku tuoreilla vihanneksillä ja lohiruusukkeilla taiteellisen silmäsi mukaan.
2 Suussasulavaa kommenttia
Kuuleppa kun hilloamis kausi on nyt käsillä, niin ajattelin sulta kysyä että oletko tehnyt koskaan hilloa agar agarin avulla? Yritän löytää jostain vegaani-luomuhillon ohjetta kun en vaan löydä.... kokemuksia?
VastaaPoistaSindu , muistelen tehneeni agar agarilla hilloa vegaani-aikoinani, samaan aikaan kun kikkailin agarilla muitakin hyytelöityjä herkkuja. Hillosokerikin on tosin vegaanista, että sillä saa tehtyä aivan vastaavaa. :)
VastaaPoistaAgar agarin käytön kanssa pitää vain olla hiukan varovaisempi, sitä ei ihan älytöntä määrää tarvitse kattilallistakaan kohden. Jos en värin muista, niin pikkukattilalliseen hilloa hurahti alle teelusikallinen agar-jauhetta.