kasvisruoka pavut ja linssit

Kala-ton-pihvi ( vegaaninen)

16.45Pahalapsi



Savuaromilla saa ihmeitä aikaan. Sillä saa maustettua massan kuin massan joko kalan, pekonin tai muutenvaan käristetyn lihan kaltaiseksi niin halutessaan. Savuaromi toimii täydellisesti myös näissä fisuttomissa kalapihveissä. Lihhoo mieluusti puputtava arvovaltainen makutuomarini oli sitä mieltä, että nämä pihvit maistuvat ihan kalamurekepihveiltä. Ja mitä se miun tapauksessa tarkoittaa? Jackpottia. Siihen tähdättiin ja siihen myös päästiin!  Tein kalattomia pihvejä nyt jo neljättä kertaa samalla ohjeella, sillä oon rakastunut tähän reseptin helppouteen ja hyvään makuun. Näihin pihveihin kannattaa hyödyntää kuivat leivänkannikat sekä edellisen päivän keitetyt perunat. Näin säästät selvää aikaa ja vaivaa valmistusprosessissa!

Tällä pihvimassalla saa tehtyä näppärästi myös paistovalmiita pihvejä pakastimeen. Kun massan taputtelee stanssiin (halk. n.8cm) leivinpaperoidun pellin päälle ja pakastaa ennen paistoa, saa pihvit pussitettua jäätyneinä. Pussukasta pihvit on näppärä sitten heittää pannulle paistumaan jäisenä. Tällä tavoin pihvejä on näppärää napostella sitä mukaa kun ruokaa tulee tehtyä!



Kitchen aid on raastamishommissa maailman paras vekotin

Kala-ton-pihvi 

n.15-20

1 nippu (120g) kevätsipulia
1 kokonainen tillipuntti (ruukussa)
2pkt jalosavutofua
5kpl keskikokoisia keitettyjä perunoita
1,5dl leivänkannikoista tehtyä korppujauhoa (tähän tais mennä noin 4 kpl ohutta paahtoleipäviipaletta)
1,5rkl limemehua (noin puolikas tuore limetti)
1dl paahdettua sipulirouhetta (käytin Pirkan rouhetta tässä)
1,5tl poppamiehen savuaromia
1,5tl natriumglutamaatitonta aromisuolaa
1rkl sinappia (käytin itse Auran mustaa)
0,5rkl vehnägluteenia

paistamiseen: maidotonta margariinia

Silppua sipuli sekä tilli. Raasta tofu ja muussaa perunat. Raasta (kuivat) leivänkannikat.
Purista limen mehu.
Sekoita kaikista aineista tasainen massa huolellisesti vaivaten.
Voit valmistaa pihvit joko uunissa tai paistinpannulla.
Taputtele pihveistä käsin halk. 8-10cm (1-1,5cm korkeita) pihvejä, tai käytä apuna metallista rengasvuokaa.
Pihvien paisto uunissa: Paista pihvit 200 asteessa kullanruskeiksi, voitele paiston jälkeen kevyesti margariinilla.
Pannulla: Paista pihvit molemmin puolin margariinissa kullanruskeiksi.

Tarjoile esimerkiksi perunamuussin ja valkosipulisen kastikkeen kera. Oatlyn Fraichesta + taffelin valkosipulidipistä tulee hyvää ja raikasta sörsseliä joka passaa kalapihville mainiosti! Mikäli et siis jaksa silputa valkosipuleita itse ja odotella kun kastike tekeytyy hiljakseen jääkaapissa. 😉



Työnnän piffit uunihin, vedän valmiit takaisin.. 

Saattaisit kiinnostua myös näistä

0 Suussasulavaa kommenttia

Sisällön tarjoaa Blogger.

Popular Posts

Ehdota reseptiä!
Ehdota reseptiä ja saa se julkaistuksi ohjeineen osaksi Gastro Pahalapsen laajaa menua. Myös reseptitoiveet ja kehitysideat otetaan ilolla vastaan!

mestattua.teuraslihaa@gmail.com