Burgerpizzan pohjataikina
3 isoa pizzaa
pohja:3dl vettä
1,5 rkl oliiviöljyä
45g tuorehiivaa
6g suolaa
8g sokeria
7-8dl puolikarkeaa vehnäjauhoa*
-kaulitsemiseen karkeaa vehnäjauhoa
* osan voi korvata graham-tai ruisjauholla, laittaisin maksimissaan desin verran sitä korvaavaa ainesta, ettei käsiteltävyys kärsi ja pohja pysyy pizzamaisena.
Murenna hiiva kulhoon, lisää lämmin noin 25-asteinen vesi sekä kaikki muut ainekset. Vaivaa taikinaksi. Kippaa taikina kulhosta pöydälle ja jaa se kolmeen osaan, riivaa taikinamöykyt pullamaisiksi palloiksi. Anna levätä 5min muovin alla. Levitä pöydälle karkeaa vehnäjauhoa ja kaulitse pohjat pellin kokoisiksi pyöreiksi, noin 25cm läkkäröiksi leivinpaperin päälle.
Laita uuni kuumenemaan 275 asteeseen pizzakiven tai tyhjän pellin kanssa.
tomaattikastike:
150g tomaattipyrettä
80ml ananasmehua
pieni turaus tummaa siirappia
mustapippuria, suolaa, oreganoa
Valmista tomaattikastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
Maistele, tomaattikastikkeessa pitää olla makua!
Pizzan juusto
1dl oluthiivahiutaleita
1prk ( 250ml) provamelin soya cuisine - soijakermaa (Ruohonjuuresta)
4dl raastettua vegaanijuustoa, esim. porlammin vege plussaa
1tl sinappia (auran mustaa oli meillä)
Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi tahnamaiseksi kastikkeeksi.
Pizzan täytteinä:
- Härkistä haluamasi makuisena, meillä taisi olla tex mex- maustettua. Puolikas rasia riittää hyvin kolmeen pizzaan.
- Punasipulia pieninä kuutioina
(Ananasmurskaa)
- Jäävuorisalaattia
- Valitsemaasi vegaanista salaatinkastiketta: esim. Saarioisen kartanon salaattikastike tai Felixin talon salaattikastike
Pizzan kokoaminen:
Levitä tomaattikastike tasaisesti pizzan päälle, jätä reunat kastikkeesta tyhjäksi.
Levitä tomaattikastikkeen päälle ohuehko kerros juustokastiketta. Liika juustokastikkeen määrä tekee pizzasta lasagnemaista. Ripottele juustokastikkeen pinnalle härkistä ja punasipulisilppua sekä halutessasi ananasmurskaa. Melestäni ananas kuuluu pizzaan, siksi sitä tulee ängettyä tähänkin vaikka väkisin. Hivuta pizza leivinpaperia ja toista aluspeltiä apuna käyttäen kuuman pellin/pizzakiven päälle. Paista pizzaa uunissa noin 10 minuuttia, kannattaa vahtia tarkasti välillä jottei luomus kärvähdä, sillä uunit ovat omia persooniaan jokainen. Pizzakiven / kuuman pellin päällä paistamisen myötä saat pizzaan ihanan ja rapean pohjan, jollainen jokaisesta kunnon pizzerian pizzasta yleensä löytyy. :) Silppua pizzan päälle jäävuorisalaattia ja viimeistele burgerpizza valitsemallasi kastikkeella, vaikkapa vegaanisella Felixin talon kastikkeella. Ja sitten eikun syömään!
0 Suussasulavaa kommenttia