jotain ihan muuta

Keittiön uusi apuri - kitchen aid

10.50Pahalapsi

Kermavaahtoa ja taikinoita villisti vispaavan pikkuapurin valinta ei ollut vaikeaa, vaan oikeastaan itsestäänselvyys pinkkitukkaiselle leipurille. Kitchenaidia olen päässyt aiemminkin käyttämään, joten tiesin mitä saan, vastinetta rahoilleni. Tämä yleiskone on ominaisuuksiltaan todella monipuolinen, sillä halutessaan masiinan saa muunnettua jäätelökoneesta pöytäraastimeksi ja tehokkaaksi lihamyllyksi. Ja mikä koneessa on parasta: Tätä kauniimpaa yleiskonetta on tuskin olemassa! Pinkki väri sai miut näkemään sydämiä välittömästi, kun törmäsin tähän herkkuun vuosia sitten. Nyt voi kirjaimellisesti sanoa, että tämä kolmen Peen yleiskone on kuin käyttäjänsä, pinkki, pieni ja pippurinen. ;)

Tilasin Kitchenaidin Artesan- yleiskoneen Pixmanian kautta, enkä kyllä osaa suositella kyseistä firmaa kovinkaan isoilla pisteillä. Pixmania oli ryssinyt maksun kanssa, eivätkä löytäneet suoritustani ensimmäiseen kuukauteen mistään. Asiakaspalveluun sai jonotella, ja jonottelun jälkeen pixmanialle piti lähettää tukuittain kopioita maksusuorituksista. Toimituksessa kesti kaikenkaikkiaan yli 2 kuukautta, joka on mielestäni liian kauan toimivalta nettipuljulta. No, sain kuitenkin yleiskoneeni, joten pitää olla tyytyväinen siltä osin. Rahallisesti Kitchen aid ei ole todellakaan halvimmasta päästä, mutta tämä laitos tarjoaa kyllä tyytyväisyyttä sellaiselle leipurille, joka haluaa yleiskoneestaan koko elämän läpi kestävän kumppanin.









Saattaisit kiinnostua myös näistä

24 Suussasulavaa kommenttia

  1. Hyviin tarvekaluihin kannattaa aina investoida!

    VastaaPoista
  2. OUMAIGAAD!!! Mä haluun tollasen. (Ja muuten terve vaan, olen uusi lukijasi :))

    VastaaPoista
  3. Aah, olen kuolannut Kitchenaidin vaaleanpunaista versiota siitä asti kun ylipäätään merkin bongasin jostain Martha Stewartin talkshowsta. Tuo pinkkikin on kieltämättä nätti mutta rrrakastan vaaleanpunaisia kodinkoneita because you can't say kitchen without kitcsh. ;) No, melkein.

    VastaaPoista
  4. Ihana vekotin!!!

    sonja

    VastaaPoista
  5. Kyllä se on komia! :) Mulla on ollut punanen jo vuosia :)

    VastaaPoista
  6. Onnea uuden pinkin ihanuuden johdosta! Kaunis se on.Minulla on Kenwoodin punainen KMix,ja kaunis on sekin:)

    VastaaPoista
  7. Mie kattelin tuota ihanuutta jossain punaisena vähän aikaa sitten. Limenvihreänä kun vielä sais :D Pöh, siulla on käyny huono tuuri pixmanian kanssa :( Minoon sieltä tilannu vaikka mitä vuosien varrella ja aina on tullut viikon sisällä. Tosin en oo joutunu selvittelemään ikinä mitään ni en tiiä miten siellä hoituu se puoli.

    VastaaPoista
  8. Tuo on ikuinen laite, kuten Toyota Hiace tai Zenith-kello. Onnittelut voittajan valinnasta.

    VastaaPoista
  9. Marja: Kuolattavan upea kapistus, eikös? ;)

    Sami: Olen kyllä 100% samaa mieltä. Miksi ostaa huonolaatuista halvalla, kun hieman isommalla sijoituksella saa kumppanin iäksi. Hyvissä veitsissä pätee tismalleen sama asia: fiskarssilla ei kyllä kymmentä vuotta leikellä kasviksia, laadukkaalla Santokulla nakuttaa vuosikaudet.

    Maria: Heippahei! :) Mukavaa että uskaltauduit kommentoimaankin, ja tervetuloa vaan lukijoiden joukkoon kirjavaan. Kitchenaidin tuotteet ovat kyllä sekä erittäin kauniita, että myös käyttömukavuudeltaan loistavia. Suosittelen!

    Anna: Kitchenaidi olisi kyllä vaaleanpunaisena melkoisen gootikas ;D Niin on kyllä tämä pinkkikin. Jos joskus olet yleiskonetta hankkimassa, niin kitchenaidia suosittelen ehdottomasti. Oon käyttänyt vaikka minkälaisia mööpeleitä, ja tämä on ainakin omalla käytöllä tuntunut kaikkein parhaalta. :) Käyttämieni yleiskoneiden määrä ei ole mikään 4 zipaletta, vaan lähentelee kahtakymmentä. Monenlaisia värkkejä on tullut käytettyä.

    Sonja: Niimpä! Täydellinen tälläiseen pinkkiin talouteen ;)

    Heli: Punainen klassikko-aid on myös tämän pinkin rinnalla todella kaunis. :)

    Yaelian: Kenwoodit ovat käytettävyydeltään ja ulkonäöltään lähes tasoissa Kitchenaidien kanssa, vaikka mie kyllä luotan klassikkoon. :)

    Lenune: Limenvihreänähän tuota valmistetaan myös, tai ainakin sellaisena vaalean kirkkaanvihreänä ;D Aika ihmeellistä oli kyllä miun mielestä tuo touhu.. Kuvittelin että käyttäjäpalautteiden perusteella touhu houtuisi jouhevammin, vaan ei.. taas jouduin pettymään suomalaiseen firmaan.

    VastaaPoista
  10. Piti ihan vaan Hannelle näyttää että sulla on myös tämmönen blogi ja sitten meinasi kokikset lentää näytölle ja minä kuolla söpöysövereihin! Jumpe mikä masiina <3

    VastaaPoista
  11. Siis mä olen rakastunut. Ja noi kaikki toiminnot, siis toihan vaan olis kelle tahansa keittiö taikurille vaan pidemmän päälle halpa sijoitus.
    Voisitko tehdä (video)postauksen pienokaisesta tositoimissa? Onnittelut loistavasta sijoituksesta!

    VastaaPoista
  12. Taidan olla sulle hyyyyyvin kateellinen!

    VastaaPoista
  13. Näitähän saa vähän missä värissä sattuu? Olen nimittäin jokusen vuoden tämmöistä kuolaillut, väri vaan vaihtuu parin kuukauden välein :D Olen nyt siis superkateellinen! terveisin tytsy joka joku aika sitten tämän blogin löysi ja rakastui (:

    VastaaPoista
  14. Kyl mullekki kelpais tommonen (:
    Ei oo yhtään reiluu ku osaat kokata ja leipoo noin hyvin! Oon kattonu näit sun kuvia kuola valuen :D

    VastaaPoista
  15. IHANA! Kitchen Aid olis joskus ihana omistaa, sen muotokieli on niin äärettömän kaunis. Ite tosin ottaisin varmaan mustana. Mulla nököttää keittiössä Rouva Retro, melkein 30v käyttämättömänä ollut Kenwood ja hyvin toimii. Saas vaan nähdä, että miten kauan. Onhan se totta, että laadukas tuote kestää, sulle vielä ihan ammatillisista syistä pitääkin olla kunnon vehkeet. Onnea pinkistä söpöläisestä!

    VastaaPoista
  16. Oi ku on hiaano!! Ja pinkki! Ja vielä tollanen monitoimivekotin, mulle kans <3

    VastaaPoista
  17. Hei ! Poikkesin tervehtimään ja toivottelemaan oikein erityisen mukavaa tätä päivää!

    Pinkki - haluaisin myös tuollaisen, pienen 'elämänkumppanin' !

    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista
  18. On kyllä upean näköinen vehje! :)

    VastaaPoista
  19. Satutko tietämään saako tuota mitenkään kahdella kulholla? Tiedän, kuullostaa oudolta, mutta kun mä haluun...niin ja väri saisi olla turkoosi:)(siis koneen, ei kulhon;)

    VastaaPoista
  20. Kyllähän tuolla hintaa on (verkkokauppa.comissa noi oli 429-460e ja sitte osa oli melkeen 600e, pinkkiä siellä ei tosin tainnut olla), mutta hyvästä laitteesta voi tosiaan enemmän maksaakin jos se kestää sitten pidempään eikä tarvitse ostaa pitkään aikaan uutta.

    "Niinu kirjoitti...
    Satutko tietämään saako tuota mitenkään kahdella kulholla? "

    Ainakin verkkokauppa.comissa oli erikseen kulhoja 65,90e, mutta pikkasen pienempi kuin tuo laitteen mukana tuleva.

    VastaaPoista
  21. Feline: Pinkkiöveri valtaa pinta-alaa myös köökissä! JEE! :D

    Sofia: Pistän videopostauksen hallintaan. Tässä koneen mukana tulee alkuperäisesti vain pari osaa, mutta nuo lihamyllyt sun muut saa ostettua halutessaan erikseen :)

    Naminami: Mie olin kateellinen kaikille kitchenaidin omistajille piiitkään, kunnes nyt sitten sain aikaiseksi sijoittaa roposet tähän masiinaan. :)

    Empa: Näitä saa tosiaan ihan älyttömän monessa värissä, ja hyvä niin.. Turkoosin värinen kitchenaid on myös ihan pirun kaunis, samoin vihreä. ja punainen..ja ja

    Sairasmieli: Harjoitus teköö mestarin!

    Cebic: Totta turiset! Kitchenaid on kyllä sekä ominaisuuksiltaan, ulkonäöltään, VÄRILTÄÄN ja kestävyydeltään ihan nappisijoitus.. Vaikka kipeäähän tollasen summan hölväyttäminen tekee, se on myönnettävä =D

    Dudu: Eikun vuan ostoksille! ^^


    NamiHiiri: Mukavaa että poikkesit! :) Tästä yleiskoneesta voisi sanoa, että on kuin luotu miun tarpeisiin.

    Vastaleivottua: Totta turiset! ^^

    Niinu: Ulkomaisista verkkokaupoista tuota taitaa saada parilla kulholla (ns. toinen pömpeli kaupan päälle), mutta laskeskelin että postikuluineen mööpelin hinta nousisi taivaisiin.. Huomattavasti Suomen hintaa korkeammalle. :/ Saahan noita kulhoja tietty esim. ebaysta tilattua kohtuuhintasena.

    I'm lacking: Totta! Mieluummin sijoittaa koko elämän kestävään yleiskoneeseen, kuin sellaiseen joka leviää käsiin parin käytön jälkeen. Näitä jälkimmäisiä olen nähnyt ammatissa ihan riittävästi :L

    VastaaPoista
  22. Voi ei, et ole joutunut pettymään suomalaiseen firmaan, vaan ranskalaiseen, http://fi.wikipedia.org/wiki/Pixmania. Meinattiin tilata taulutelkkari sieltä, vaan onneksi tajusin guuglettaa käyttäjäkokemuksia useammasta paikasta, niin päädyttiin Markantaloon, tiesi ainakin mistä tuote tulee, ja takuutkin toimii Gigantin kautta.

    VastaaPoista
  23. Minulta löytyy samainen kone chilin punaisena ja oon tykännyt kovasti, on myös ollu kovassa käytössä. ostin silloin HobbyHallista 550€

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.

Popular Posts

Ehdota reseptiä!
Ehdota reseptiä ja saa se julkaistuksi ohjeineen osaksi Gastro Pahalapsen laajaa menua. Myös reseptitoiveet ja kehitysideat otetaan ilolla vastaan!

mestattua.teuraslihaa@gmail.com