bataatti ja peruna Joulu

Joulun herkut vegaanille ja "lihansyöjälle" ;)

19.17Pahalapsi

PRAISE SEITAN!
Niin jotta minkäslaista joulua teillä?
Täälläpäin osittain perinteistä, osittain uutta.
Vegaaneille ja verenhimoisille lihansyöjille, molemmille löytyy naminami-herkkuja.
Kyllähän nuo vähän naureskelivat, kun suvun nuorimmainen tyttö laittaa koko suvulle lähestulkoon kaikki jouluruoat itekseen.
Äiti toki auttoi vähän hienontamaan sipuleita sun muita, ja kyllähän se apuna tiskasikin. ;)
Kinkku onnistui yllättävän hyvin ensikertalaisen kinkuksi.
Kaikki kasvispuolen ruoat eivät ole vegaanisiksi tehtyjä, kun mie kuitenkin se perheen kasvissyöjä olen ite.
Eikä kukaan muu niitä vegaaniruokia edes uskaltaudu maistelemaan. ;(
Näiden kylmien ja lämpimien pöpperöiden lisäksi tarjottiin vielä leipomolla ainakin osittain ite tehtyjä piirakoita, sit väsäsin joululimppua ja alkosta haettiin valko-ja punaviinit.
Ja toki "perinnekaljaa" , josta en kyllä ite hirveemmin välitä.



Pöpperöt menivät hyvin kaupaksi, paitsi kolmen kilon kinkusta jäi melkein puolet jäljelle. (kuusi naamaa syömässä, yksi kasvis)
Savulohineliöt tein valmiilla ruistaikinalla, täytteenä smetanainen savulohi-purjotäyte.

Patee onnistui yllättävänkin hyvin siihen nähden, että normaalin pateen teko perustuu oikeastaan kananmunaan. Tein pateen täysin vegaanisena, eli aivan MUNATTA.
Vegaanisen sienisalaatin pyöräytin puoliksi ite (säilykemushroomista) ja perunasalaatti on valmista Atriaa. Vegaanista sekin.
Hernemuhennos niinikään soijakermapohjaista, vegaanista.
Bataattimuhennos, marinoidut red onionit sun muut on ihan perus ohjeita, tosin joulusemmin maustettuna.. Ja punasipulikastike, tämä on yksi niistä ruoista joita suosittelen kaikille itseään arvostaville vegaaneille tai kasvissyöjille! Oikeasti, ehkä yksi parhaista vegesoosseista. Nam.
Vegaanin jouluun on yllättävän vähän tarjolla eineksiä nykyään, mutta ite tekemällä ja soveltamalla saa nopeasti hyvää. Lakto-ovo vegetaristilla on helpompaa, kun kaupasta löytyy melkein kaikki joulun elintarvikkeet valmiina.
Eläinystävällisten tuotteiden / Vegaanisten tuotteiden listalta (vegaani.antisankari.net) löytyy vegaaniseen jouluun soveltuvia tuotteita listattuna, ja muitakin vegeruokavalion eineksiä/ aineksia!

Sinappihuntu on sialla (JA SEITANILLA) yllä..
Jouluntähti on ehdoton.

Kylmiin pöpperöihin kuului:
" Tapetulta puolelta: "
*Konjakkigraavattuja lohirullia
*Sinappisilliä
*Kirjolohen mätiä, (smetanaa, punasipulia)
*The Joulukinkku viipaloituna



Porkkananpurijan puolelta (Kasvispuolelta):
*Jouluisesti marinoitua punasipulia
*Makeaa bataattimuhennosta
*Vegaani porkkana-punajuuripatee (munaton,maidoton)
*Rosolli perinteisesti
*Rosollikastike
*Metsäsienisalaattia
*Perunasalaattia
*Paahdettuja kasviksia välimerelliseen tapaan
*Paahdettua mustaleimaa
* The Seitan Kinkku






Ja Lämpöiset pöpperöt sisälsivät:

*Lanttulaatikkoa
*Porkkanalaatikkoa
*Imellettyä perunalaatikkoa
*Bataattilaatikkoa
*Keitetyt perunat
*Kinkulle Glögi-punaviinikastike
*Vegaani punasipulikastike, OHJE OHESSA
*Hernemuhennosta
*Savulohi-ruisneliöt
*Röstirullat tuorejuustotäytteellä

Punasipulikastike parhaiten:

2 kpl punasipulia
1 tlk soijakermaa
1 tl siirappia
2 tl sinappia
1 tl tomaattipyrettä
0,5-1tl paprikajauhetta
reilusti mustapippuria rouhittuna
2 tl soijakastiketta
reippahasti tuoretta persiljaa

Hienonna sipuli.. Kuullota sipulit öljyssä, lisää soijakerma, tomaattipyree siirappi, soijakastike, paprikajauhe rouhi mustapippuria sekaan. Lisää sinappi. Keitä kastiketta miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Jos kastike sakenee liikaa, voi lisätä vettä. Ripottele lopuksi kastikkeen pinnalle hienonnettu tuore persilja. Hämmennä ja hauduta n.5min miedolla lämmöllä.


Jouluinen hernemuhennos

500 g kuivattuja herneitä
1 1/2 l vettä
3 rkl voita
3 rkl tummaa siirappia
2 rkl suolaa
ripaus kanelia mausteeksi

Huuhtele herneet ja liota vedessä yön yli. Vaihda vesi ja keitä herneet pehmeiksi. Käänte sekaan rasva, ja mausta muhennos siirapilla ja suolalla sekä hyppysellisellä kanelia.


Saattaisit kiinnostua myös näistä

16 Suussasulavaa kommenttia

  1. Herkullisen näköiset joulutarjottavat on ollut teillä!:P Todella viitseliästä tehdä noin montaa sorttia!:) Itse olen vanhemmiten alkanut laiskistua ja joulupöydän antimet on vähentyneet.;)

    VastaaPoista
  2. Siis hetkinen?! Oliko tuon punasipulikastikkeen ohjimo jossain? Aion kunnioittaa itseäni kokeilemalla sitä.

    Ja kaikki propsit joulupöydästä, joka on selkeesti NOTKUNUT! Kelvannu siinä pöydässä olla syömässä oli porkkanan- tai murhatunpurija. Toivottavasti joulu oli muutoinkin maukas!

    VastaaPoista
  3. upeaa työtä sinulta, on ollut melkoinen urakka vääntää yksin kaikki nämä...täytyykin vinkata blogistasi ystävälleni, tuskailee vegaanireseptien vähäisyyttä. :) ja se piirakka on taivaallista, itse söin melkein kokonaan kun viimeksi tein!
    -Heta (hetaerk.vuodatus.net)

    VastaaPoista
  4. Ylimuuli, pistin kastikkeen tuohon tarjoiltavalistan oheen. ;) Kokeile ihmeessä! Älyttömän helppotekoista, ja hyvää. Maistuu taivaalliselta perunamuussin kanssa.

    VastaaPoista
  5. Hyvännäköisiä vegeruokia! Punaviini-glögikastike kuulostaa herkulta, ja toimii varmaan myös seitankinkun kanssa.

    VastaaPoista
  6. Cheers! Kerrokko vielä käykö Dijonin sinappi vai ihanko jotain tuutista tuuppasit? Kerro sekin minkä kaiken kans tätä tarjoilisit? t. tiedonjanoinen -79

    VastaaPoista
  7. Ai muussin ainakin! Just muuten joku eli olisko ollu Äijä-Ari joka sanoi, että mikrossa sais muussin hyvin tehdyks?! JÄNNÄÄ.

    VastaaPoista
  8. Upeat tarjottavat olet tehnyt, nostan hattua että noin nuorena olet kaikki nuo tehnyt itse, hieno saavutus!

    VastaaPoista
  9. Huh! Olipa teillä upeat murkinat! Meidän joulupöydässä ei ollut kyllä puoliakaan tuosta tarjonnasta, mutta tosin vain puolet oli väkimäärästäkin. Sulla on työtä pistää paremmaksi seuraavana vuonna... ;)

    VastaaPoista
  10. Tuo punasipulisoossi maistuu kyllä pastankin kanssa ihanalta (syönyt varmaan miljooooooonasti...) myös keitetyt perunat käy, tosin muussi vieläkin parempi. Polentankin kanssa olen tuota tarjonnut, ja maistuu hyvältä. Riisi on vielä kokeilematta! :P
    Ite töräyttelen joukkoon aina mustaa tai punaista auraa, mutta kokkikaverit ovat saaneet kastikkeen onnistumaan myös dijonilla? :D Ite en dijonin mausta oikein välitä, siksi käytän aina auraa.

    VastaaPoista
  11. Wau....Nam. Miulle tuli nälkä;)

    VastaaPoista
  12. Kiitos punasipulikastikkeen ohjeesta! Hyvää tuli, nam. Tein kaveriksi pastaa ja naanleipää leivinuunissa ;)

    VastaaPoista
  13. En jostain syystä löytänyt tota pateen ohjetta tuosta alimmasta teksistä, voisitko laittaa sitä mulle sähköpostiin?:D Olen luultavasti vain tumeplo löytääkseni sitä:Dhheeh. Ihania nuo lahja ideasi! siitä keksinkin ite tehdä suurimman osan lahjoista tänä vuonna itse!, toki halpaa budjettia etsikellen

    <3: mononukleoosi (suvi)

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania jouluherkkuja! Miksei ole ohjeita missään? Esim. tuon porkkana-punajuuri-pateen, kun itse olen allerginen kananmunalle? :o

    VastaaPoista
  15. Vuosi on 2015, ja täälläkin yhä haluttaisiin tietää tuon porkkana-punajuuripateen salaisuus. Jätitkö kananmunan vain pois, vai korvasitko jollakin? Olen selaillut ohjeita, joissa on käytetty soijatuorejuustoa tai soijajugua tai perunaa... mutta mikä olisi paras koostumukselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma tuon pateen kanssa on se, että tein tuon aikoinaan aivan täysin mututuntumalla ja onnistuin siinä kaikista epäilyksistä huolimatta. :D Kypsensin pateen vesihauteessa ja käytin sidosaineena maissitärkkelystä. Vihannespyreiden sekaan sotkin vatkattua soijakermaa makua pehmentämään. :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.

Popular Posts

Ehdota reseptiä!
Ehdota reseptiä ja saa se julkaistuksi ohjeineen osaksi Gastro Pahalapsen laajaa menua. Myös reseptitoiveet ja kehitysideat otetaan ilolla vastaan!

mestattua.teuraslihaa@gmail.com