Tällä kertaa valtavan Pauligin makupari- kilpailun voittajapysti tärähti meikäläisen kohdalle. Myönnettäköön, nyt kyllä hymyilyttää niin että suupielet hipovat korvanipukoita. En voi tältä ihmetykseltäni oikeastaan muuta sanoa kuin että WOW! Olen aivan todella otettu ja häkeltynyt, sillä mitään näin isoa ja laajaa kilpailua ei ole ennen tullut voitettua. Jo pelkkä osallistuminen tuntui isolta palkinnolta kaikkine kahvivuorineen, ja tämä on jotain.. Vielä sykähdyttävämpää.
Voittajaraati kuvaili herkkujälkkäriäni näillä sanoilla:
Sekä leivos että jääkahvi ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka olisivat vahvoja myös erikseen. Yhdessä ne kuitenkin muodostavat selvän toisiaan imartelevan makuparin, mikä oli kilpailun ensisijainen tarkoitus. Omenan kirpeys ja hedelmäisyys yhdessä valkosuklaan makeuden kanssa antavat leivokselle tasapainoisen maun, jolle pehmeä espresso tuo ryhtiä ja voimaa.
// http://www.pauligcafe.fi/makuparit-kilpailun-voittaja-on-valittu
Valtavat kiitokset kaikille minua äänestäneille ja kiitokset hyvästä skabailusta myös muille kisaan osallistuneille! Ja eikun vaan rohkeasti omenaleivoksia kokkailemaan! ;) Pienenä vinkvinkkinä voisin huikkaista, että jouluisemman omppuherkun saa tehtyä, kun mukaan tujauttaa pikkuisen kanelia.

20 Suussasulavaa kommenttia
Oi onnea!!!!! :))) Mäki äänestin ;)
VastaaPoistaONNEA! <3
VastaaPoistaOnnee :) Juu mäki äänestin sua :)
VastaaPoistaOnnea! Eipä kyllä ollut sinänsä yllätys, tuo sun leivonnainen kun oli innovatiivisempi kuin perinteiset suklaamätöt olematta kuitenkaan täysin absurdi kuten se kuvottava pekonibanaaniviritys... ;) Lisäksi esillepano on todella kaunis. Pidä hauskaa Köpiksessä. :)
VastaaPoistaHuu! Mimelettömän paljon onnea! (:
VastaaPoistaHö no oliko siinä jotain epäilystä ettet voittais :D :D :D onnea hurjasti...
VastaaPoistaPaljon, paljon onnea! Ihana leivos olikin, olisi ollut kiva maistella kera kahvin. Hauskaa matkaa!!
VastaaPoistaMä äänestin sua! :)
VastaaPoistahttp://enninkengissa.blogspot.com/
Voittajaa onnitellen! Nauti palkinnosta!
VastaaPoistaOnnittelut! Varmasti mahtava fiilis. Noma tulee olemaan elämys. Itse mietin sitä edelleen nyt parin kuukauden kuluttua, ei ole ihan toista vastaavaa yhtä hätkähdyttävää ateriaa tullut vastaan. Ja Köpis on aina Köpis. :) Nauti voittohuumasta ja hetken koittaessa matkasta.
VastaaPoistaOnnea! vähän oli semmoinen kutku et tais tulla voitto sinne ;)
VastaaPoistaOnnea kauheesti, mä äänestin sua!
VastaaPoistaonnea!Olipahan muuten noitten toteutus tuosta sun teoksesta hieman köpösempim oli unohtaneet omena marsipaanit ja kaikki,vaikka makuhan se tietty ol ise juttu^^
VastaaPoistaOnnea! Sua piti äänestää jo pelkän upean ulkonäönkin takia! (Siis leivoksen ulkonäön ;-)
VastaaPoistaParhaimmat onnitteluni taitava ja veikeä blogikaveri :D
VastaaPoistaSe palkinto tiesi paikkansa, eikä raadin kommenttiin ole mitään lisättävää !
Onnea kovasti!!!
VastaaPoistaTuhannesti onnea!
VastaaPoistaLeivos menee kokeiluun, kun sopiva hetki.
Kahvinlämpöiset onnittelut. Itse en juo kahvia, mutta kävin äänestämässä, ja täytyy sanoa että raadin lause: "Ylellinen herkku on koristeltu visuaalisesti niitä makeannälkäisiä ajatellen, jotka haluavat herkutella myös silmillään!", antoi ainakin omille silmilleni mitä suurimman makunautinnon, kyl herahti ves kiälel iha kunnon paljullisen ver.
VastaaPoistaOi mikä ihana makuyhdiselmä! Ja suuret onnittelut voitosta :-)
VastaaPoistaKäy palkintomatkalla testaamassa ne tanskalaiset omenaläskivoileivät ja kerro meille muillekin, että olivatko hyviä. Minun on pitänyt niitä itsekin tehdä, mutta on vielä kokeilemattomien kasassa. Onnea menestyksen johdosta.
VastaaPoista