Joulu makea leivonta

Itse tehty piparitaikina

15.36Pahalapsi

On se joulu miellyttävää aikaa, kun kerrankin saa perheellinen piparia niin paljon kuin sielu sietää. Ajattelin jakaa jo vuosia hyvin palvelleen pikkuleipäohjeen kaikille teille, joilla tekee joulun alla erityisen paljon piparia mieli. Nyt sitä saa! Jokaisen emännän pipari(-taikina) on varmasti erilainen, mutta tässäpä yksi versio.




(vaatimattomasti) Pirun hyvä piparkakkutaikina

1,5dl siirappia
1dl fariinisokeria
0,5tl neilikkaa
1tl kardemummaa
2tl kanelia
1tl pomeranssinkuorta
1tl inkivääriä
2tl soodaa
125g voita
1 muna
6dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa.
Ota kattila pois levyltä ja lisää sooda ja hämmennä ainekset sekaisin.
Anna taikinan kuohua rauhassa hämentämättä muutaman minuutin ajan.
Lisää voinokareet ja sekoita. Anna taikinan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Lisää kananmuna ja sekoita jauhot taikinaan.
Anna taikinan muhia jääkaapissa seuraavaan päivään.
Kaulitse valmis taikina hyvin jauhotetulla työtasolla, ja ota siitä muoteilla piparkakkuja.
Paista 200 asteessa n.5-8 minuuttia.


PEEÄS.
Jos joku tätä lueskeleva sattuu tuskailemaan vielä joululahjaksi (tms) tehtävien herkkujen parissa, niin huikkaisempa vuan jotta itse väsään tarjolle näitä supermakeita ja suklaisia herkkupaloja. :) Kannattaa testata!




Suklaakarkit cashew-pähkinöillä
Raaka-aineet

n.8 dl vehnäjauhoja
3,5 dl fariinisokeria(tiukkaan mitattuna)
150 g pehmeää rasvaa (voi/margariini)
150 g suolattuja cashewpähkinöitä

2 dl rasvaa (voi/ margariini)
1,6 dl tiukasti mitattua fariinisokeria

170 g haluamaasi suklaata (esim.
maitosuklaa, valkosuklaa, geisha tms. sekoitus)

Ohjeet

Valmista ensin piirakan pohja.
Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Sekoita kaikki pohjan ainekset paitsi cashewpähkinät, suuressa kulhossa puuhaarukalla sekoittaen tai sähkövatkaimella hämmentäen kunnes seos on murumaista.
Murskaa cashewpähkinät tehosekoittimessa ja lisää puolet pähkinöistä taikinaan.
Taputtele taikina pellille leivinpaperin päälle ja ripottele taikinan päälle loput pähkinämurskat.

Valmista karamelli:

Sulata rasva ja fariinisokeri pinnoitetussa kattilassa.
Keitä keskilämmöllä hämmentäen jatkuvasti kunnes koko pinta seoksesta alkaa kiehua/ keittyä.
Ota kattila pois liedeltä ja jäähdytä hetki kokoajan hämmentäen.
Kaada karamelli pohjan päälle ja tasoita pinta.

Paista n.18minuuttia tai kunnes koko karamellikerros on kuplivaa.(ÄLÄ PAISTA LIIKAA.) Sulata suklaa vähitellen mikroaaltouunissa tai vesihauteessa kunnes suklaa on täysin sulaa.
Ota piirakkapohja pois uunista kun karamelli kuplii ja levitä päälle suklaa.
Hämmennä suklaata ja karamellikerrosta hieman marmorimaiseksi ja vie kylmään jäätymään vähintään kahdeksi tunniksi.

Tämä herkku on parasta aivan kylmänä, ja maku vain paranee säilyttäessä! Voi valmistaa vaikka juhliin puolta viikkoa ennen odottamaan, rakenne tai maku ei kärsi säilytyksestä.


Saattaisit kiinnostua myös näistä

9 Suussasulavaa kommenttia

  1. Mä sain miehen äidiltä jonkun piparipilven ohjeen, siis kakku missä on piparia, tuorejuustoa ym.. pitäs varmaan kokeilla. Ei tartte ostaa/tehä pipareita ja kakkua erikseen kun saa molemmat samassa.

    Tosin aion tänä vuonna tehdä ihab oikeesti pipareita, sitruunan makuisia pipareita sekä tavallisia pipareita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta! Loppuviikosta pitäisi varmaan piparinpaistoon ryhtyä.

    Ja onnittelut Paulig-kisassa menestymisestä! :)

    VastaaPoista
  3. moi:) tein tuolla ohjeella taikinan ja on nyt jääkaapissa! huoemnna pääsee leipomaan:) vaikuttaa ainakin tosi makoisalta! helppo oli tehdä:)

    VastaaPoista
  4. "Annas pipariin" on tosiaan toisinaan tyydyttävä himoissaan.
    Vaikka monen mielestä Euroopassa on kaikki toisin ja ihanaa....NIIN ei täällä mitään fariinisokeria ole, eikä (pipari)siirappia. Vaahterasiirappi on hienoa ja kallista, mutta voit varmaan kuvitella sen avulla tehdyn piparin tai perunalaatikon maun. Maistuu p.... pahalle :D, vaikke ruoka koskaan pahaa olekaan - vähemmän maistuvaa vaa toisinaan! :)))

    Kaunista tunnelmaa ja hyvää Joulua !

    VastaaPoista
  5. Oon tehnyt jo 2 taikinaa tällä ohjeella ♥

    VastaaPoista
  6. Taidan tehdä vaikkei Joulu olekaan kun tekee muulloinkin mieli piparia.

    VastaaPoista
  7. Apua, voistiko tarkentaa ohjetta nuiden suklaakarkkien osalta, sillä minulle jäi epäselväksi että kuinka paksu tuosta pohjasta tulee tehdä? Levitin piirakkapohjan koko uunipellille, jolloin siitä tuli ehkä max 1cm paksuinen, mutta karamelliä ei riittäny läheskään koko uunipellille. Lisäksi rasva jäi karamellin pinnalle eikä sekoittunut fariinisokerin kanssa. Olisikohan karamelliä pitänyt keittää hieman pidenpään tai jäähdyttää kauemmin?

    VastaaPoista
  8. moikka, olit lukijana tuolla mun ruokablogissa mutta poistin sen eli nyt noi ruokajututkin löytyy tästä osotteesta:

    http://iwillholdmybreath.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Anonyymi, ohjeesta tulee suurinpiirtein puolikkaan uunipellillisen / pyöreän kakkuvuoan verran namuja. :) Kannattaa kolminkertaistaa ohje jos haluaa tehdä kokonaisen ison pellillisen. Itse keittelin karamellia vain sen verran, että ainekset sekoittuivat mukavasti keskenään. Veikkaan että pidempi keitto aiheuttaa juuri tuon rasvan erottumisen, mutten varmaksi osaa sanoa. :/

    nuppu: Käyn tsekkaamassa, kiitos!

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.

Popular Posts

Ehdota reseptiä!
Ehdota reseptiä ja saa se julkaistuksi ohjeineen osaksi Gastro Pahalapsen laajaa menua. Myös reseptitoiveet ja kehitysideat otetaan ilolla vastaan!

mestattua.teuraslihaa@gmail.com